Esittelyssä digitaalisen työn mahdollistaja

Humans of Pulp -sarjan osassa tapaamme Sabrina von Zinglerin, jonka työnkuvaan kuuluu yhä toimivampien digitaalisten työkalujen kehittäminen kansainvälisten kollegoidensa käyttöön.

Kulunut vuosi oli suurimmalle osalle ihmisistä epätavallinen, niin myös Sabrina von Zinglerille. Hän työsti tiiminsä kanssa suurta ohjelmistopäivitystä, kun pandemia iski. Saksassa kehitetty SAP – joka on lyhennys sanoista Systems Applications and Products in Data Processing – on tekoälyä hyödyntävä liiketoimintaohjelmisto, jota käyttävät monet UPM Pulp -toiminnot tuotannosta myyntiin ja laskutukseen. Se lanseerattiin Euroopassa, Kiinassa sekä Uruguayssa toukokuussa 2020, ja Suomessa saman vuoden marraskuussa.

“Haluamme olla digitalisaation edelläkävijöitä ja tämä oli suurin SAP-päivitys kahteenkymmeneen vuoteen. Tiimimme työskenteli poikkeuksellisesti etänä koko huhtikuun ajan, mutta kaikki sujui hyvin ja saimme päivityksen julkaistua suunnitellusti toukokuussa”, Specialist Business Support Coordinatorina työskentelevä von Zingler kertoo.

Mannheim_mnyar-samir_Unsplash_web.jpg

Sabrina työskentelee UPM:n toimistossa, joka sijaitsee yliopisto kaupunki Mannheimissa Saksassa. Kuva – Mnyar Samir, Unsplash

Paluu toimistolle 

Tiukat turvallisuustoimenpiteet ovat sittemmin mahdollistaneet von Zinglerin paluun UPM Pulp European -toimistolle, joka sijaitsee Mannheimissa, Lounais-Saksassa lähellä Ranskan rajaa. Työaika on joustava, mutta tyypillisenä päivänä von Zingler on työpöytänsä äärellä jo ennen aamukahdeksaa.

“Olin iloinen päästessäni palaamaan toimistolle, sillä upeat työkaverini ovat ehdottomasti yksi työni parhaista puolista. Nautin siitä, kun saan auttaa muita ja kehittää SAP-ohjelmistoa, jos asiat eivät suju toivotulla tavalla. Minusta on mukavaa, kun ihmiset kääntyvät puoleeni kysyäkseen, kuinka hoitaisin jonkun ohjelmistoon liittyvän asian – vastaan kuitenkin SAP-tuesta”, von Zingler kertoo.

Hän kuvailee UPM:n työkulttuuria kansainväliseksi. Kolmesta työntekijästä koostuvan lähitiimin lisäksi von Zingler vastaa yrityspuolen SAP-käyttäjätuesta kahden kollegansa kanssa – heistä toinen työskentelee Kiinasta, ja toinen Uruguaysta käsin.

“Vaikka yritys onkin iso, minulla on henkilökohtaiset suhteen moniin kollegoihini. Arvostan työn sosiaalista puolta ja tapaa, jolla UPM huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista. He tarkistavat säännöllisesti, kuinka me kaikki voimme ja urasuunnitelmani on aina ajan tasalla”, hän kertoo.

Congrats_Eilis Garvey_Unsplash_web.jpg

Sabrinan seuraava haaste on todella suuri! Kuva – Eilis Garvey, Unsplash

Yllättävä paluu juurille 

Ennen siirtymistään UPM:n palvelukseen von Zingler asui Italiassa yhdeksän vuoden ajan. Hän ei koskaan suunnitellut palaavansa takaisin kotimaahansa, mutta muutti mieltään lähestyessään kolmenkympin rajapyykkiä.

“Silloin rupesin pohtimaan, mitä elämältäni haluan. Ihailen ihmisiä, jotka myyvät kaiken omaisuutensa ja kiertelevät pitkin maailmaa, mutta se ei ole minun juttuni. Tarvitsen enemmän turvaa elämääni”, hän toteaa.

Lopulta von Zingler päätti palata Saksaan kumppaninsa kanssa ja aloitti työt UPM:llä vuonna 2013. Hän erikoistui aluksi asiakaspalveluun ja siirtyi sitten yrityspuolelle process analyst -nimikkeellä.

Vaikka työ onkin von Zinglerille tärkeä osa elämää, niin on myös vapaa-aika. Koska tapahtumat ja illalliset ystävien kesken on peruttu tai siirretty tulevaisuuteen, hän viettää aikaa viininviljelystä ja upeista maisemistaan kuuluisassa Neustadissa sijaitsevassa, 400 vuotta vanhassa kotitalossaan ja sitä ympäröivissä metsissä.

“Rakastan musiikkia ja normaalisti kävisin paljon konserteissa. Mieheni taas on urheiluhullu ja hän yrittää aina saada minut mukaansa patikointi- tai pyöräretkille”, hän kertoo.

Pian elämässä alkaa uusi ajanjakso, sillä von Zingler ja hänen aviomiehensä odottavat esikoistaan. Tyttövauvan laskettu aika on maaliskuussa ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, paluu töihin koittaa vuoden 2022 alussa.

“Rakastan työtäni enkä usko, että minusta koskaan tulee sellainen superäiti, joka jää lasten kanssa kotiin. Haluan oppia uusia tapoja hyödyntää SAP-ohjelmistoa ja olla mukana kehittämässä sitä yhä paremmaksi. Meillä on uusi sellutehdas Uruguayssa, uudet asiakkaat ja uudet kollegat, joten meidän täytyy kansainvälistää toimintaamme. Toiveissani onkin saavuttaa hyvä tasapaino perheen ja työn välillä”, hän tiivistää.

 

Text: Laura Iisalo

 

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 04/08/2024 08:02:12 | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää
Onko puun käyttö ratkaisu ilmastonmuutokseen?
Artikkeli | 04/11/2024 10:22:44 | 4 min

Onko puun käyttö ratkaisu ilmastonmuutokseen?

Lue lisää
EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä
Artikkeli | 03/20/2024 10:51:39 | 5 min

EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä

Lue lisää