Artikkeli | 07/01/2022 08:05:30 | 4 min Lukuaika

Fundación UPM kirittää koulutusta ja tukee yhteisöjä Uruguayssa

UPM:n säätiön, Fundación UPM, tavoitteena on tukea UPM:n toimintojen läheisyydessä sijaitsevien maaseutuyhteisöjen pitkäjänteistä kehitystä ja kestävää kasvua yhdessä paikallisten sidosryhmien kanssa.

UPM:n säätiössä asiantuntijana työskentelevä Eduardo Harley kertoo, että Fundación UPM tekee yhteistyötä yhteiskunnallisten järjestöjen ja julkisen sektorin kanssa.

”Perimmäisenä tavoitteenamme on kehittää maaseutuyhteisöjä kaikin mahdollisin tavoin. Kaikki toimintamme pyörii tämän tavoitteen ympärillä”, Harley sanoo.

Tämä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että omien projektien käynnistämisen sijaan UPM tarjoaa arvokasta tukea muiden organisaatioiden hankkeille.

”Jotta voimme tehdä tämän mielekkäällä tavalla, tarvitsemme kattavaa tietoa yhteisöistä, niiden mahdollisuuksista ja haasteista.”

Muutos lähtee ruohonjuuritasolta

Harleyn mukaan säätiö tukee erityisesti nuoria, naisia ​​ja aloittelevia yrittäjiä. ”Lisäksi haluamme innostaa paikallisten yhteisöjen vaikuttajia.”

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa käytännössä? – Harley kertoo, että säätiön tukemat ohjelmat vaihtelevat terveellistä ravintoa edistävien kokkauskurssien järjestämisestä uusien, innovatiivisten työkalujen löytämiseen paikallisille käsityöläisille.

”Aina ei ole mahdollista nähdä työn vaikutusta heti, mutta tiedämme, että toiminnallamme on merkitystä.”

Vuonna 2021 säätiö tuki 25 eri hanketta. ”Tänä vuonna tuemme 20 projektia, joita vetää 14 eri organisaatiota”, Harley sanoo ja lisää, että moni näistä projekteista on monivuotinen.

”Olemme työskennelleet monien toimijoiden kanssa jo vuosia ja luoneet erinomaisia yhteistyösuhteita.”

Kuka opettaisi opettajia?

Yhteisöjen kehittämisen lisäksi toinen vahva painopistealue on koulutuksen tukeminen erilaisten koulutusohjelmien kautta. Koulutusyhteistyö sai ilmaa siipiensä alle vuonna 2016, kun Fundación UPM kävi keskusteluja Fray Bentosin koulutusviranomaisten kanssa löytääkseen keinoja yhteisön tukemiseksi. Tämän perusteella ilmeni tarve koulutustiloille opettajien käyttöön. Säätiö etsi sopivaa organisaatiota johtamaan prosessia ja päätyi pyytämään Uruguayn katolisen yliopiston (UCU) koulutusosastoa tekemään ehdotuksen jatkoyhteistyöstä.

UCU:n koulutusosasto kehitti idean toisen asteen opettajien luokkahuonekäytäntöjen kehittämiseen tähtäävästä jatko-ohjelmasta, joka keskittyy oppilaiden oppimisen parantamiseen aktiivisten opetusmenetelmien kautta. Ohjelman puitteissa on koulutettu kaikkiaan yli 100 opettajaa Fray Bentosissa ja muualla Uruguayn keskiosissa.

”Lisäksi olemme järjestäneet ammatillista kehittymistä tukevia kursseja lukioiden opettajille alueilla, joilla UPM:llä on toimintaa, vuosina 2019 ja 2021”, kertoo Rosina Peréz UCU:sta. 

upmfoundation-ikusi-16.jpg

Opettajankoulutus vahvassa vedossa

Peréz toteaa, että jo kuusi vuotta kestänyt yhteistyö on sujunut onnellisten tähtien alla.

”Yhteistyö on ollut erinomaista ja saanut loistavaa palautetta erityisesti opettajilta itseltään”, hän sanoo ja lisää, että yhteys säätiön ja Uruguayn katolisen yliopiston välillä on aina ollut erittäin joustava ja innostava.

”On ilo tehdä yhteistyötä.”

UCU:n professori Ana Laura Palombo toteaa, että kaukana Uruguayn pääkaupungista Montevideosta sijaitsevat opetusyhteisöt tarvitsevat paljon tukea.

”Kokemus on osoittanut, että koulutuksella on suuri vaikutus yhteisöön”, hän sanoo.

Palombon mukaan tehty työ heijastaa ”eri todellisuuksien monimuotoisuutta”, aina tiiviisti paikallisen viitekehyksen mukaan – samalla kun keskitytään ratkaisemaan kunkin yhteisön suurimpia huolenaiheita.

Opettajat paljon vartijana

Eduardo Harley uskoo, että koulutuksen tukeminen on ollut säätiön tähän mennessä suurin menestystarina.

”Maaseutuyhteisöissä opettajilla on hyvin rajoitettu pääsy esimerkiksi jatko-opintoihin. Tämän seurauksena noin 50 prosentilla yläkoulun opettajista ei ole opettajan tutkintoa.”

Suurelta osin juuri säätiön ansiosta tilanne on nyt muuttumassa: vuosittain noin 300 opettajaa saa koulutusta eri muodoissa.

”Koulutusohjelmat – kuten myös muut tukemamme ohjelmat – haastavat meidät suhtautumaan mahdollisuuksiin avoimin mielin. Mitä paremmin tunnemme yhteisöt, sitä suurempi vaikutus toiminnallamme on.”

Lue lisää Fundación UPM:stä ja sosiaalisesta vastuusta UPM Pulpissa

 

Teksti: Sami Anteroinen

 

Paso de los Torosin sellutehdas on biotalouden ytimessä
Artikkeli | 12/15/2022 14:03:40 | 6 min

Paso de los Torosin sellutehdas on biotalouden ytimessä

Lue lisää
UPM kouluttaa paikallisia osaajia pyörittämään uutta sellutehdasta Uruguayssa
Artikkeli | 03/15/2022 10:26:50 | 3 min

UPM kouluttaa paikallisia osaajia pyörittämään uutta sellutehdasta Uruguayssa

Lue lisää
Opiskelua ja kulttuurivaihtoa Uruguayssa
Artikkeli | 01/05/2022 08:56:57 | 5 min

Opiskelua ja kulttuurivaihtoa Uruguayssa

Lue lisää