UPMPulp

Satavuotias Pure-Pak® porskuttaa vahvana

Satavuotias Pure-Pak® porskuttaa vahvana

Vuonna 1915 hullulta vaikuttanut idea kasvatti nopeasti suosiotaan. Ensimmäistä kertaa historiassa maitopulloja alettiin valmistaa lasin sijaan paperista. Pure-Pak® ’gable-top’-pakkaukset valloittivat markkinat ja mullistivat elintarvike- ja pakkausteollisuuden.

Missä päin maailmaa tahansa ruokakaupan hyllyillä on todennäköisesti kaksi teollisen muotoilun ikonista saavutusta. Toinen on lasinen Coca-Cola-pullo, ja toinen on neliömäinen, tasapohjainen tölkki, jonka yläosa on eräänlainen päätykolmio – kuin rakennuksessa ikään.

John Van Wormer patentoi luomansa muotoilun vuonna 1915 ja antoi sille nimen Pure-Pak®. Siitä eteenpäin muodon tarinaan on kuulunut jatkuvaa kehitystä ja innovointia. Ensimmäiset pakkausten täyttökoneet rakennettiin 1930-luvulla Yhdysvalloissa, ja parikymmentä vuotta myöhemmin norjalainen insinööri Christian August Johansen hankki omistukseensa pakkausten ja laitteiden patentit. Syntyi yritys nimeltä Elopak (the European License of Pure-Pak).

patent.jpg

Kehityksen kärjessä

Nyt jo yli satavuotias tuote on vuosien saatossa jatkuvasti kehittynyt, ja Pure-Pak®-pakkaukset ovat kasvaneet teknologisia innovaatioita hyödyntäväksi tuoteperheeksi. Tavoitteena on ollut vastata muuttuviin kuluttajien vaatimuksiin sekä parantaa käytettävyyttä, turvallisuutta ja laatua.

”Olemme aina työskennelleet läheisessä yhteistyössä asiakkaiden, kuluttajien, jälleenmyyjien, jakelijoiden, brändien ja myös materiaalitoimittajien kanssa. Se on osa yhtiön DNA:ta”, kertoo kehitysjohtaja Ole-Petter Trovaag Elopakista.

Tästä kertoo Pure-Pak®-pakkauksen muuttunut muotoilu. Ensimmäiset maitoa ja muita nesteitä sisältävät pakkaukset päällystettiin parafiinivahalla. Menetelmä oli käytössä viitisenkymmentä vuotta, kunnes vuonna 1966 otettiin käyttöön polyeteenipinnoite. Se eristi tehokkaasti mahdollisia rasva- ja kosteushaittoja sekä ehkäisi vuotoja ja ruoan pilaantumista.

Lisää oli vielä luvassa. Ruokaturvallisuus parani entisestään alumiinin käyttöönoton myötä 1970-luvun vaihteessa. Alumiinia hyödynnetään aseptisissa tai steriloiduissa pakkauksissa estämään valon ja hapettumisen vaikutusta. Pakastaminen ei ole välttämätöntä, eikä ruokaan tarvita lisäaineita säilyvyyden parantamiseksi.

”Ruokaturvallisuuden ja hygienian kohdalla emme tee milloinkaan kompromisseja”, sanoo Trovaag.

Tavoitteena ekologinen muotoilu

Elopak on vuosien saatossa päivittänyt tuotevalikoimaansa huomattavasti. Eri kategoriat – Pure-Pak® Sense, Pure-Pak® Diamond ja Pure-Pak® Classic – on silti säilytetty. Pakkausten muotoilua on kehitetty muovisilla sulkijoilla ja läpinäkyvillä sivuikkunoilla. Hiotut yksityiskohdat ovat myös vaikuttaneet kuluttajien valintoihin.

Uudella vuosituhannella kuluttajien ympäristötietoisuus on kasvanut, minkä Pure-Pak® pyrkii toiminnassaan huomioimaan. Ensimmäinen uusiutuvasta polyeteenistä valmistettu, ympäristövaikutukset minimoiva pakkaus tuotiin Euroopan markkinoille vuonna 2014. Materiaalista 75 % oli peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä.

”Kestävä kehitys on avainasemassa”, korostaa Trovaag. ”Uskomme vahvasti tuotteisiimme, sillä käytämme uusiutuvia materiaaleja, jotka on sertifioitu ja joiden alkuperä tunnetaan.”

Vuonna 2017 Pure-Pak® toi markkinoille ympäristöarvoja korostavan, ruskeasta kartongista valmistetun pakkauksen. Pakkausta kevennettiin vähentämällä siitä yksi kerros kartonkia. Siten myös hiilijalanjälki on pienempi ja puukuitujen luonnollinen ruskea väri säilytetty. Elopakin mukaan pakkaus on hiilineutraali ja täysin kierrätettävä.

CAR_PPS_2016_STD_KITCHEN_small.jpg

Testattu ja hyväksi todettu

Kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen on kasvattanut innovoinnin tarvetta. Samalla Pue-Pak®-pakkausten suosio perustuu pitkälti niiden tuttuun ja turvalliseen designiin.

”Ensin kuluttaja huomaa pakkauksen, tarttuu siihen, avaa sen ja maistaa sen sisältämää tuotetta, ja lopuksi hän sulkee pakkauksen. Tämä toistuva tapahtumaketju on ymmärrettävä pakkausta suunniteltaessa”, sanoo Trovaag.

”Liiketoimintaympäristö monimutkaistuu jatkuvasti. Esiin nousee yhä uusia ja huomiota vaativia muuttujia, kuten tiukentunut lainsäädäntö. Myös tuotteet muuttuvat. Esimerkiksi maidon kulutus vähenee samalla kun syntyy uusia tuotteita. Trendien on heijastuttava myös pakkausten suunnitteluun”, hän lisää.

Trovaag on kuitenkin tulevaisuuden osalta optimistinen. Globaali kysyntä kestäville ja kestävän kehityksen mukaisesti valmistetuille pakkauksille kasvaa. Pure-Pak®-pakkauksille se tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia innovoida aivan uudenlaisia ratkaisuja, joilla voidaan taata elintarvikkeiden turvallisuus.

”Laboratoriomme, testiasemamme ja eri alojen asiantuntijoista koostuvat tiimimme työskentelevät väsymättä ymmärtääkseen kasvavan tuotemäärän vaatimukset”, Trovaag toteaa. ”Emme tukeudu vanhoihin saavutuksiimme, vaan jatkamme Pure-Pak®-pakkausten kehittämistä.”

 

Teksti: Pekka Vänttinen