UPMPulp

Teknologia ratkaisee logistiikan ongelmia

Teknologia ratkaisee logistiikan ongelmia

Kapasiteettipulan, tiukkojen ympäristövaatimusten ja nopean teknologisen kehityksen aikakaudella maaliikenteen jakeluketju on uusien haasteiden ja mahdollisuuksien edessä. Pyysimme johtavaa kuljetus- ja logistiikkayhtiötä Fr. Meyer’s Sohnia (FMS) kertomaan näkemyksistään eurooppalaisesta logistiikkaketjusta sekä siihen nyt ja tulevaisuudessa vaikuttavista suuntauksista.

 

FMS on yksi Euroopan johtavista kuljetus- ja logistiikkayhtiöistä sekä paperi- ja metsäteollisuuden logistiikan markkinajohtaja. Se kuljettaa vuosittain 15 miljoonaa tonnia metsäteollisuustuotteita. Vaikka nykyiset ajat voivat olla haastavia kuljetusalan yrityksille, on FMS:n EMEA-alueen toimitusjohtaja Heiko Voigtin ja johtaja Hans Meulenbergin mukaan syytä olla optimistinen tulevaisuuden suhteen.

"Uskomme, että teknologia voi ratkaista monia kapasiteetti- ja kustannushaasteita, joiden kanssa kaltaisemme kuljetusyhtiöt nykyään painivat", sanoo Meulenberg.

FMS kuljettaa sellua ja paperia maa- ja vesiteitse käyttäen kolmea eri liikennemuotoa: rekkoja, junia ja proomuja. Kaikkiin näihin vaihtoehtoihin sisältyy omat ongelmansa.

Kuljettajien valta

"Eurooppalaisilla rekkaliikennemarkkinoilla pääasiallinen haaste on kapasiteettipula, jota aiheuttaa muun muassa pätevien kuljettajien puute", selittää Voigt ja lisää, että ilmiön seurauksena rekkoja seisoo sijoillaan ympäri Eurooppaa. "Kuljettajat tietävät, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, ja pyytävät siksi lisää rahaa."

Kohonneet palkkavaatimukset yhdessä jo valmiiksi korkeiden polttoainehintojen ja yhä tiukemman lainsäädännön kanssa nostavat maantiekuljetusten kokonaiskustannuksia.

Rautatieliikenne puolestaan kärsii pätevien kuljettajien puutteesta sekä yhä useammin esiintyvien myrskyjen aiheuttamista toimintahäiriöistä. Äärimmäiset sääolosuhteet aiheuttavat huolta myös proomuliikenteelle, sillä kuivat kesät ovat laskeneet monien Euroopan jokien vedenpintaa.

Miten FMS pitää yllä positiivisia tulevaisuudennäkymiä, kun vakaan logistiikkaketjun tiellä on näin monia esteitä?

Painopiste ratkaisuissa

"Meidän täytyy hyväksyä, että näitä asioita tapahtuu", sanoo Meulenberg. "Sen sijaan, että yrittäisimme päästä niistä eroon, uskomme ratkaisujen löytämiseen ja etsimme yhdessä asiakkaidemme kanssa tapoja ongelmien vaikutusten minimoimiseen."

Esimerkiksi yksisuuntainen kuljetus on yksi suurimmista tarpeettomien kulujen ja hävikin aiheuttajista logistiikkaketjussa.

"Kun rekka ajaa vaikkapa Saksasta Espanjaan täyteen lastattuna ja sitten takaisin tyhjänä, haaskataan rahaa polttoaineisiin ja kuljettajien palkkoihin samalla kun syntyy päästöjä ", sanoo Voigt. "Käyttämällä nykyaikaisia tietoteknisiä järjestelmiä kuljettajat voivat helposti etsiä netistä paluumatkalleen saatavilla olevaa rahtia ja hyödyntää näin sekä ajoneuvoa että aikaansa mahdollisimman hyvin."

Navigointijärjestelmä on toinen helppokäyttöinen työkalu, joka voi auttaa rekkojen kuljettajia välttämään liikenneruuhkia ja siten vähentämään ajoon käytettyjä palkallisia tunteja sekä siitä aiheutuvia liikenteen päästöjä.

Useat monimutkaisemmat tekniset ratkaisut voivat tehostaa toimitusketjun toimintaa merkittävästi tulevaisuudessa. Esimerkkeihin lukeutuu lohkoketju, jossa logistiikkaketjun jokaisen vaiheen tiedot tallennetaan keskitetysti ja jaetaan kaikkien osapuolten käyttöön. Näin lisätään läpinäkyvyyttä ja saavutetaan merkittäviä tuottavuushyötyjä. Kuljettajattomat ajoneuvot puolestaan pienentävät kustannuksia, kun kuljettajaa ei tarvita ja ne kuluttavat vähemmän polttoainetta. Yksi ratkaisu on sähköistäminen, joka tarjoaa valtavia mahdollisuuksia kustannusten pienentämiseen sähkö- ja hybridiautojen muodossa. Sitä ennen akuista on kuitenkin saatava niin tehokkaita, että riippuvuus dieselistä vähenee.

Valoisa tulevaisuus

Sellumarkkinoiden tulevaisuus näyttää valoisalta. Vain muutama vuosi taaksepäin paperiteollisuus vaikutti tuhoon tuomitulta paperinkulutuksen vähentyessä. Nyt pehmopaperin ja pakkausmateriaalin globaalisti kasvava kysyntä ennustaa hyviä aikoja selluteollisuudelle. Vaikka kuljetuskapasiteetin puute voi aiheuttaa haasteita tällä hetkellä ja muutaman tulevan vuoden aikana on syytä uskoa, että tilanne tulee muuttumaan merkittävästi keskipitkällä aikavälillä.

"Tulevaisuudessa älyteknologia, itseohjautuvat rekat, sähköautot ja lisääntyvä yhdisteltävyys auttavat meitä optimoimaan paremmin erilaisten kuljetusmuotojen käyttöä sekä vähentämään jätettä ja turvaamaan vakaan logistiikkaketjun", sanoo Meulenberg.


FMS lyhyesti
Vuonna 1897 perustettu Fr. Meyer’s Sohn (FMS) on globaali, perheomisteinen rahti- ja logistiikkayhtiö, joka on erikoistunut kansainväliseen irtotavarakuljetukseen. FMS on markkinajohtaja paperi- ja metsäteollisuustuotteiden logistiikassa ja yksi maailman kymmenestä suurimmasta laivarahtiyhtiöstä. Se kuljettaa yli 850 000 TEU-yksikköä vuodessa, ja metsätalouden osuus kokonaismäärästä on yli 70 prosenttia. (TEU = Twenty-Foot Equivalent Unit = 20 jalan merikontti)

 

Teksti: Isabelle Kliger