UPMPulp

UPM:n Mikael Bäckman ja huskyjen vetovoima

UPM:n Mikael Bäckman ja huskyjen vetovoima

UPM Metsän Mikael Bäckman viettää talvensa Ylläksellä järjestäen vaimonsa kanssa huskysafareja matkailijoille. Lue, miten vetokoirista tuli elämäntapa Bäckmanille.

 

Lappi tunnetaan paitsi valtavista arktisista erämaistaan ja ankarasta ilmastostaan myös talviurheilijoiden palvomista lumisista talvistaan.

Tapaamme Yllästunturilla 718 metrin korkeudessa UPM Metsän palveluksessa 37 vuotta työskennelleen Mikael Bäckmanin, jonka perheyritys vetää joka talvi koiravaljakkoretkiä ja miniatyyrihevossafareja kuukauden ajan matkailijoille.

Ensimmäinen husky tuli taloon 30 vuotta sitten

”Sain ensimmäisen koirani vuonna 1989, jolloin lapseni olivat pieniä. Yhdeksänvuotias nuorimmaiseni halusi koiran, ja otimme ensi kertaa siperianhuskyn”, muistelee Bäckman, joka työskentelee asiakasvastaavana UPM Metsän Ylivieskan-keskuksessa.

Vetokoiraharrastus muuttui vakavammaksi pari vuotta myöhemmin toisen koiran tultua taloon. ”Vuonna 1992 osallistuimme ensimmäistä kertaa valjakkokilpailuihin, ja sen jälkeen harrastuksesta tuli elämäntapa”, Bäckman summaa.

Tänä päivänä Bäckmanin perhe omistaa 20 vetokoiraa ja neljä miniatyyrihevosta.

DogSled_11.jpg

Siperianhuskyt ovat tunnettuja kestävyydestään ja nopeudestaan, mutta mikä tärkeintä Bäckmanin ajokit ovat myös hyvin ihmisystävällisiä. ”Valjakkoretkillä lapsetkin voivat halata koiria ja ottaa niiden kanssa selfieitä”, hän vakuuttaa.

Lauman johtaja

Koirien harjoittamisen Bäckman aloittaa loppukesällä kotinsa lähistöllä sijaitsevilla metsäteillä. Vetoharjoitukset voivat käynnistyä vasta öiden kylmettyä, kun lämpötila ei enää nouse yli viidentoista asteen. Reen sijasta Bäckman käyttää mönkijää, jota koirat totuttelevat vetämään.

Valjakkourheilussa olennaista on, että johtajakoirien ja ohjastajan välinen yhteistyö toimii saumattomasti. Bäckmanin mukaan avain tähän on “puhua tavalla, jota kumpikin ymmärtää, sillä ohjastaja ja johtajakoira toimivat toistensa varassa”.

Valjakon kärkeen valjastetun johtajakoiran tulee kuunnella ohjastajan käskyjä ja viedä valjakkoa niiden mukaan oikealle, vasemmalle tai suoraan eteenpäin. Sen täytyy pysyä kuuliaisena, kun valjakko ohittaa tai kohtaa ladulla muita koiria, ja erityisesti jos sen toverit ohjautuvat väärään suuntaan.

Toisinaan lumi saapuu jo marraskuussa Bäckmanin asuinseudulle Kokkolaan, mutta usein hän pääsee valjastamaan koirat ensimmäiselle harjoituskelkka-ajelulle vasta joulukuun puolella Lapissa. Tuolloin koirat pääsevät tositoimiin – lumelle ja reen eteen.

Vapauden kutsu

”Parhaat koirien kanssa koetut muistoni liittyvät retkiin, joilla olemme yhdessä kiivenneet Suomen korkeimmalle kohdalle, Haltin huipulle. Palaan Haltille koirien kanssa joka kevät vaeltamaan ja telttailemaan viikon ajaksi. Olemme viikon villin luonnon armoilla puhelimen ja internetin ulottumattomissa.”

Bäckmanin on pakattava retkelle seitsemän päivän ruokatarpeet sekä itselleen että koirilleen. Juomavesi sen sijaan on eri asia, sillä routaisen erämaan keskellä ei ole vesihanoja tai -säiliöitä, joista vettä saisi käden käänteessä. Janon yllättäessä hänen on sulatettava lunta juomavedeksi.

IMG_0521.JPG

Bäckmanin mukaan vaelluksilla vallitseva eristäytyneisyys on syventänyt hänen ja koirien välistä suhdetta.

”Kun kaaduin kerran aloittelevana ohjastajana, valjakkoni pääsi karkuun ja jätti minut jälkeensä”, hän kertoo. ”Kokenut ohjastaja oli opettanut minulle, että jos valjakko karkaa, parasta on viheltää ja kutsua johtajakoiraa ja lähteä juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. Se toimi! Koirat kääntyivät takaisin ja palasivat luokseni.”

Työn ja vapaa-ajan ihanteellinen tasapaino

Syksyn ja talven vietto vetokoirien parissa antaa Bäckmanille mahdollisuuden myös levätä ja virkistyä.

Hän kiittää UPM:n joustavuutta, minkä ansiosta hän voi ajoittaa kesälomansa talvikaudelle, jolloin huskysafarien sesonki on kuumimmillaan. Lisäksi hän voi vetäytyä etätöiden pariin kotonaan Kokkolassa tai Ylläksellä silloin, kun hänen vaimonsa on huolehtimassa koirista ja hevosista. Tätä työn ja vapaa-ajan tasapainoa hän vaalii.

”Rentoudun ja rauhoitun, kun saan olla metsän keskellä ja keskittyä pelkästään koiriini. Tämän ansiosta olen myös tehokkaampi, kun palaan Ylivieskaan varsinaiseen työhöni puunoston pariin”, hän sanoo.

 

Teksti: Saana Kallioinen