UPM Pulp

UPM Pietarsaarella on laajat vaikutukset alueen elinvoimaisuuteen

Paikallisuutiset 21.8.2018 10.15 EET

Emas-kuva2.jpg

UPM on tänä vuonna julkaissut sellu- ja paperitehtaidensa EMAS-selonteot (EU Eco-Management and Audit Scheme) aiempaa laajempina. Yhtiö on jo vuosien ajan raportoinut tehtaidensa ympäristövaikutuksista Euroopassa, Kiinassa ja Uruguayssa, mutta nyt raportit avaavat kattavasti myös yhteiskunnallisia vaikutuksia paikallisesti.

Laajennetun raportoinnin kehittämisessä hyödynnettiin ensimmäistä kertaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan matemaattista laskentamallia. Mallin avulla arvioitiin yhtiön Suomessa sijaitsevien tuotantolaitosten tuomia epäsuoria työpaikkoja ja työllisyyden synnyttämiä kulutusvaikutuksia.

”Malli perustuu Tilastokeskuksen panos-tuotos-tilastoihin. Ne kertovat, miten eri toimialoilla toimivat yritykset hankkivat toisiltaan tuotteita ja palveluja”, aiheen ympärillä yhteistyötä UPM:n kanssa tehnyt Etlatieto Oy:n varatoimitusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö kertoo.

”Olemme merkittävä toimija Pietarsaaressa ja läsnä näkyvästi paikkakuntalaisten arjessa. Meille toimintamme läpinäkyvyys ja kokonaisvaltaisista vaikutuksistamme kertominen on tärkeää. Siksi haluamme tarjota varmennettua, konkreettista tietoa tarjoamistamme työpaikoista, verotuloista, ostovoiman vaikutuksista sekä paikallisyhteistyöstä”, tehtaanjohtaja Simon Fagerudd sanoo.

Välillinen paikallinen työllisyysvaikutuksemme on noin 360 henkilöä ja koko Suomessa noin 990 henkilöä.

Paikallinen verovaikutuksemme Pietarsaaren alueella on noin 13,4 miljoonaa euroa. Se sisältää kiinteistöverot, arvioidut kunnallisverot henkilöstön palkoista sekä arvioidut yhteisöverot.

Tehdasintegraatin synnyttämä paikallinen kulutusvaikutus noin 15 milj. euroa ja kulutusvaikutus koko Suomessa noin 28 milj. euroa.

EMAS-selonteossa raportoidaan kattavasti myös ympäristöön liittyviä asioita. Fossiilisten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on kirjattu UPM:n vastuullisuustavoitteisiin, ja Pietarsaaren tehtaalla systemaattinen työ sekä suorien että välillisten päästöjen vähentämiseksi on tuottanut tulosta. Suorat fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet 81 % vuoden 2008 tasosta. Pietarsaaren sellutehdas onkin toimialallaan maailman parhaimmistoa fossiilisissa hiilidioksidipäästöissä tuotettua sellutonnia kohti.

Biopolttoaineiden osuus sellun valmistuksesta on jo viimeisen viiden vuoden ajan ollut yli 99,5 %. Sellutehdas tuottaa kaiken käyttämänsä energian sellunvalmistuksen ohessa, joten muita polttoaineita tarvitaan vain tehtaan käynnistysten yhteydessä.

Näistä ja muista vaikutuksistamme voit lukea lisää:

EMAS Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017  

 

Lisätietoja antaa:

Ympäristöpäällikkö Kari Saari, UPM Pietarsaari, puh. +358 2041 69770

 

Biometsäteollisuuden edelläkävijänä rakennamme kestävää, innovaatiovetoista ja kiinnostavaa tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. UPM tarjoaa kestäviä ja turvallisia ratkaisuja kasvavaan maailmanlaajuiseen kulutukseen. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Yhtiössämme työskentelee noin 19 100 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

 

Seuraa UPM Pietarsaarta | Instagram | upmpietarsaari.fi