UPM:n Pietarsaaren sellutehdas ja saha ovat avanneet haut oppisopimuskoulutuksiin

Local news 6.9.2022 8:00 EEST

(UPM, Pietarsaari 6.9.2022 klo 10) – UPM:n Pietarsaaren sellutehdas ja Alholman saha ovat käynnistäneet haut uusiin oppisopimusohjelmiin. Hakemuksia otetaan vastaan 3.10.2022 saakka. Ohjelmat alkavat pääsääntöisesti joulukuun 2022 alussa.

Ammattitutkintoon valmistavat koulutusohjelmat kestävät noin kaksi vuotta ja koostuvat käytännön työstä ja teoriaopinnoista. Teoriakoulutukset pidetään lähiopetuksena tai virtuaalisesti. Sellutehtaan ohjelma valmistaa monipuolisiin sellun tuotannon tehtäviin ja sahan ohjelma mekaanisen sekä sähkö- ja automaatiokunnossapidon tehtäviin. Koulutusyhteistyökumppanina toimivat Saimaan ammattiopisto Sampo ja Taitotalo. Kouluttajina toimivat UPM:n omat asiantuntijat ja ulkopuoliset koulutuksen ammattilaiset.

Opiskelijoille maksetaan palkkaa oppisopimusohjelman ajalta. Heidät valitaan ja koulutetaan aina sillä ajatuksella, että he työllistyisivät koulutusta vastaaviin tehtäviin UPM:llä.

Pietarsaaren lisäksi oppisopimusohjelmia on aukaistu myös UPM:n Jämsänkosken, Rauman, Valkeakosken, Lappeenrannan ja Kouvolan sellu- ja paperitehtailla, Juupajoen ja Lappeenrannan sahoilla sekä Joensuun vaneritehtaalla. Ensimmäisen kerran oppisopimuskoulutettavia otetaan myös UPM Raflatacin Tampereen tarralaminaattitehtaalle. UPM rekrytoi tänä syksynä yhteensä yli 100 opiskelijaa oppisopimusohjelmiinsa.

UPM:n oppisopimusohjelmiin ja koulutettavien kokemuksiin voi tutustua UPM:n verkkosivuilla.

 

Lisätietoja antavat:
Koulutuspäällikkö Jari Nyström, UPM, puh. 020 414 6660

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9–16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

 

UPM Pietarsaari

UPM:n Pietarsaaren tehtaat muodostavat ainutlaatuisen biometsäteollisuuden keskittymän, jossa valmistetaan uusiutuvasta raaka-aineesta puusta sellua, sahatavaraa ja energiaa. Alueella sijaitsee myös UPM Metsän Pohjoisen alueen puunhankinnan konttori. UPM:llä Pietarsaaressa työskentelee noin 340 henkilöä.

Seuraa UPM:ää Instagram | upmpietarsaari.fi

 

UPM

Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 17 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 9,8 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | #UPM #biofore #beyondfossils