Sulfiittiselluloosatehtaan jätelipeän käyttämistä väkiviinan valmistukseen alettiin pohtia Kaukaalla jo 1910-luvulla. Väkiviinan valmistamiseen sulfiittilipeän sokerista oli kehitelty menetelmä jo aiemmin Ruotsissa. Ensimmäisen maailmansodan myötä Suomessa oli pula nestemäisestä polttoaineesta.
Vuonna 1918 Kaukas teki senaatin kanssa sopimuksen, jossa yhtiö sitoutui rakennuttamaan sulfiittispriitehtaan ja toimittamaan valtiolle vuosittain tietyn määrän väkiviinaa. Kieltolaki ja sodat kuitenkin lykkäsivät tehtaan rakentamista ja tuotannon aloittamista.
Tehdas pääsi lopulta aloittamaan toimintansa elokuussa 1942, ja siellä valmistettiin sulfiittispriitä moottorien polttoaineeksi. Väkiviinakauppa hoidettiin Alkon kautta, ja teollisuuden oli tarkoitus vastata niin suomalaiseen moottoripolttoaineen kysyntään kuin auttaa Kaukaan lisäpolttoaineen tarpeen kanssa. Väkiviinaa toimitettiin myös Neuvostoliittoon: ensin sotakorvauksina, sen jälkeen kauppasopimuksissa määriteltyinä toimituksina. Vuonna 1948 tehtaan jalostusastetta nostettiin ja siellä alettiin valmistaa myös metanolivapaata spriitä.
Tehdasta kutsuttiin niin spriitehtaaksi, väkiviinatehtaaksi, viinatehtaaksi kuin pirtutehtaaksikin. 1960-luvun alussa tehtaan tuotanto vietiin kemianteollisuuden raaka-aineeksi Länsi-Saksaan. Vuonna 1962 tehdas tuotti noin 6 000 tonnia sataprosenttiseksi laskettua sulfiittispriitä, eli vajaan kolmasosan koko Suomen tuotannosta. Tehdas toimi vuoteen 1971, ja spriitä tuotettiin 672 miljoonan tikkuviinapullon edestä.
