Aarnikotkanäyttely Kymin Taideruukilla

Paikallisuutiset 22.5.2018 11.00 EEST

UPM:n perinteiseen tunnukseen, aar­nikotkaan liittyvä näyttely tulee esille Ky­min Taideruukin Pato Klubille tänä kesä­nä, 10.6. Tarkoituksena on esitellä tä­män maamme vanhimman, edelleenkin käytössä olevan yritystunnuksen histori­alliset vaiheet. Näyttelyt päättyvät 31.7.

Näyttelyyn tulee esille asiakirjoja, eri­laisia painotuotteita, mainosmateriaalia, liikelahjoja, ansiomerkkejä, lippuja ja standaareja sekä astiastoja, joissa on käytetty aarnikotkaa. Lisäksi nähdään kuvamateriaalia huonekaluista, kuljetus­välineistä (mm. autot ja veturit), portin­pylväistä ja rakennusten julkisivuista, joissa komeilee tuttu yhtiön tunnus.

Näyttelyn varsinaiseksi katseenvangit­sijaksi saadaan Kymin 100-vuotissääti­ön suurikokoinen puureliefi, jossa komei­lee taitavasti tehty griippi eli aarnikotka.

Hugo_Simberg_1899.jpgEsa_Ojala_1989.jpg

UPM:n nykyisen tunnuksen piirsi alun­perin graafikko Hugo Simberg vuonna 1899 (vas.). Nykyisen version on tehnyt pro­fessori Esa Ojala vuonna 1989. Aarni­kotkanäyttelyn yhteyteen tulee esille Ojalan näyttävää julistetuotantoa.

Yleisöltä toivotaan aarnikotka-tuotteita näyttelyyn

Näyttelyn suunnittelijat toivovat mukaan myös 105-hengessä tehtyjä tuotteita, jois­sa näkyy aarnikotka jollakin tavoin (esim. pannumyssy tai omatekoinen lippis). 105 tarkoittaa näyttelyä, joka oli aiemmin Pato Klubilla ja johon yhtiöläiset toivat työajalla tehtyjä pikkuesineitä. 105 oli niiden työnumero.

Jos tällaisia tuotteita vielä löytyy, kä­tevin tapa olisi ottaa esineestä kuva ja lähettää se arvioitavaksi osoitteeseen in­fo@patoklubi.fi.

Lue myös Kouvolan Sanomien artikkeli aiheesta.