upm-kymi-150v-logo.png

Tuona samana vuonna 150 vuotta sitten Kymijoen suurimman kosken, Kuusankosken partaalle perustettiin Kymin ja Kuusankosken paperitehtaat. Metsäteollisuus on aina siitä asti ollut korvaamattoman arvokas suomalaisen hyvinvoinnin rakentaja.

 

Kymin tehtaiden toiminta sai alkunsa, kun helmikuussa 1872 forssalaisen, yhden aikansa moderneimman teollisuusyrittäjän Axel Wilhelm Wahrenin johdolla sovittiin Kymmene Aktiebolagin perustamisesta sekä puuhiomon ja paperitehtaan rakentamisesta Kuusankosken äärelle. Tammikuussa samana vuonna Louhisaaren kartanon omistaja kreivi Carl Robert Mannerheim yhdessä yli 30:n muun osakkeenomistajan kanssa perusti Kuusankoski Aktiebolagin. Runsaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin Tampereen Kattohuopatehdas Oy rakensi Rudolf Elvingin johdolla puuhiomon ja paperitehtaan Kymijoen Voikkaankoskelle.

Vuonna 1904 Kymmene, Kuusankoski ja Voikkaa yhdistyivät - syntyi Kymin Osakeyhtiö. Yhtiön laajeneminen Kuusankosken ulkopuolelle alkoi 1910-luvulla ja kansainvälistyminen kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Nykyisellä tehdasalueella Kuusanniemessä toiminta käynnistyi 1964.

Kymin 150 toimintavuotta on komea taival teollisuushistoriaa. Tunnuksenomaista sille on aina ollut kyky ja halu muuttua ajan vaatimusten myötä. Tuotteita ja toimintaa on kehitetty kunkin aikakauden tarpeita vastaavaksi. Kymistä on muotoutunut uusiutuvasta raaka-aineesta sellua sekä hieno- ja erikoispapereita valmistava, tulevaisuuteen katsova tehdasintegraatti. Tervetuloa kurkistamaan UPM Kymin historiaan!

 

Artikkelit

Tehdas oppimisen tukijana
09/06/2022 11:27:05 | 3 min

Tehdas oppimisen tukijana

Lue lisää
Työterveyshuoltoa vuodesta 1880
07/20/2022 10:38:48 | 3 min

Työterveyshuoltoa vuodesta 1880

Lue lisää
Myytistä maailmankuuluksi luottamuksen merkiksi
05/05/2022 11:29:11 | 4 min

Myytistä maailmankuuluksi luottamuksen merkiksi

Lue lisää
Metsäteollisuuden 150-vuotisjuhla kutsuu mukaan!
04/19/2022 12:10:55 | 6 min

Metsäteollisuuden 150-vuotisjuhla kutsuu mukaan!

Lue lisää
 
 
 

Kymin historiaa kuvina

Alla voit tutustua Kymin historiaan kuvina. Klikkaamalla kuvaa, saat lisätietoa aiheesta.