Tuleeko sinkkujen päivästä pelkkää ostospäivää suurempi tapahtuma?

Kuinka sinkkujen päivä kehittyy päivän lanseeranneen Alibaban pyrkiessä säilyttämään ase-mansa maailman johtavana verkkokauppayrityksenä?

Vuonna 2018 sinkkujen päivä eli 11. marraskuuta oli verkkokaupan kannalta vuoden vilkkain päivä. Sinkkujen päivän 30 miljardin Yhdysvaltain dollarin myynti 24 tunnissa oli yli seitsemän kertaa suurempi kuin verkkokauppajätti Amazonin Prime Day -ostospäivänä, jolloin myynti jäi neljään miljardiin dollariin. Lukemien vaikuttavuus kasvaa entisestään, kun otetaan huomioon, että vielä kymmenen vuotta sitten sinkkujen päivää ei edes ollut olemassa. Tuolloin Jack Ma’n perustama kiinalainen teknologian monialayhtiö Alibaba loi markkinatempauksensa käytännössä tyhjästä.

Konsulttiyritys McKinsey kirjoitti joulukuussa 2018, että sinkkujen päivä kasvoi vuosina 2013–2018 jopa 50 prosentin vuosivauhdilla. Siitä huolimatta sinkkujen päivän huima kasvunopeus taittui Kiinassa viime vuonna. Vuonna 2018 tapahtuman myynti kasvoi vain 24 prosenttia verrattuna 44 prosenttiin vuosina 2017 ja 2016. Vaikuttaakin siltä, että kaksinumeroisten kasvulukemien saavuttamiseen vaaditaan tulevaisuudessa uusia markkinoita ja strategioita.

china_buying_small.jpg

Kuva: China buying, kuvaaja Lisa Roya, julkaisu Pixabay

Uudet markkinat ja strategiat

Konsulttitoimisto Retail Prophetin perustaja ja vähittäismyynnin tulevaisuutta kartoittavan Reengineering Retail -kirjan kirjoittaja Doug Stephens uskoo sinkkujen päivän kasvun riippuvan Alibaban maailmanlaajuisesta markkinoinnista tapahtuman hyväksi.

”Intia on seuraava markkina-alue, jonka sinkkujen päivä valtaa nopeaan tahtiin. Itse asiassa vuosina 2017 ja 2018 sinkkujen päivänä tehtyjen ostojen määrä kasvoi Intiassa 20 prosenttia”, hän kertoo.

Stephens huomauttaa, että johtavan aseman saavuttaminen Intian markkinoilla Kiinan markkinoiden lisäksi olisi erittäin onnistunut siirto Alibabalta.

”Jos Alibaba saa asiakkaikseen leijonanosan kuluttajista sekä Intiassa että Kiinassa, muun maailman markkinoista tulee melkeinpä vähäpätöisiä.”

Vaikka Alibaba ei markkinoisi sinkkujen päivää aggressiivisesti Intian ja Kiinan ulkopuolella, sesonkipäivän saama valtava mediahuomio todennäköisesti johtaa sen leviämiseen laajemmalle.

”Ottaen huomioon, kuinka paljon sinkkujen päivä saa kansainvälistä mediahuomiota, on lähes varmaa, että tapahtuma kasvaa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja tietysti Australiassa ja Uudessa-Seelannissa”, Stephens pohtii.

Kiinalaisen digimarkkinointitoimisto Quminin perustaja ja toimitusjohtaja Arnold Ma näkee sinkkujen päivän tulevaisuuden hieman eri tavalla. Hän uskoo, ettei Alibaba aio laajentaa sinkkujen päivän markkinointiaan Kiinan ulkopuolelle, vaan pyrkii kehittämään siitä pelkkää ostospäivää suuremman tapahtuman.

”Luulen, että Alibaba pyrkii luomaan sinkkujen päivästä pelkän alennuspäivän sijaan kulttuuritapahtuman, joka ruokkii konsernin uusia kanavia ja alustoja.”

Ma huomauttaa, että sinkkujen päivä on kehittynyt ”Black Fridayn kiinalaisesta versiosta” todelliseksi viihdetapahtumaksi. Viime vuosina on järjestetty esimerkiksi liveviihteellä höystettyjä sinkkujen päivän gaaloja. Tänä vuonna päähuomio on reaaliaikaisessa suoratoistossa, johon erityisesti Alibaban omistama verkkokauppa Taobao panostaa.

”Alibaban vahvan kulttuuripanostuksen vuoksi uskon, että yhtiö keskittää tapahtumaan liittyvän toimintansa Kiinan markkinoihin. Alibaban strategiaan tuskin kuuluu tapahtuman laajentaminen maailmanlaajuiseksi, vaan yhtiö pyrkii siirtämään painopisteen alennusostoksista viihteeseen ja kulttuuriin. Näin kiinalaisille syntyisi tapahtumasta mielekkäämpi mielikuva, ja brändien paine hellittäisi”, Ma summaa.

bookshop.jpg

Kuva: Book store by Yue Iris on Unsplash

Logistinen kuormitus

Riippumatta siitä, miten ja mihin sinkkujen päivä laajenee, on varmaa, että sen luoma valtava ostovimma aiheuttaa huomattavia haasteita logistiikan näkökulmasta. Miljardien dollarien kauppatavaran pakkaaminen, lajittelu ja toimitus on valtava urakka.

”Tällaiset myynninedistämistapahtumat kuormittavat myyntialan toimijoita suunnattomasti, sillä niiden täytyy mukautua myynnin valtavaan, äkilliseen kasvuun. Alibaba ja sen kumppanit näyttävät kuitenkin viime vuoden tulosten perusteella selviävän tästä haasteesta erinomaisesti”, Stephens toteaa.

Logistiikka-alan yritykset vastaavat sinkkujen päivän tuottamiin haasteisiin teknologian uusimmilla ratkaisuilla, kuten tuotemerkintöjä lukevalla tekoälyllä, kellon ympäri työskentelevillä ja tuotteiden pakkausta ja siirtoa nopeuttavilla roboteilla sekä pilvipohjaisella kameravalvonnalla, jolla havaitaan kuljetusprosessin toimettomat resurssit ja poikkeamat. Ma toteaa, että uuden teknologian integroiminen logistiikkaketjuun auttaa alan yrityksiä skaalaamaan prosessejaan nopeammin ja tehokkaammin kuin olisi mahdollista perinteisillä logistiikan menetelmillä.

Tulevaisuudessa sinkkujen päivän logistiset haasteet lisääntyvät, kun mahdollisimman nopeasti ja tarkasti toimitettujen tuotteiden kysyntä kasvaa asiakkaiden tottuessa tekemään kaikki ostoksensa verkossa.

”Kuluttajan näkökulmasta kauppa tarkoittaa nykyään nimenomaan verkkokauppaa”, Stephens toteaa.

Tänä päivänä verkkokauppojen on pystyttävä myymään ja toimittamaan kaikki, minkä kuluttajat tähän asti ovat hakeneet kaupasta – hammastahnan kaltaisista arkitarpeista korkealaatuisiin ylellisyystuotteisiin.

 

Teksti: Lorelei Yang

Pääkuva: Red and blue building, kuvaaja Till Kottmann, julkaisu: Unsplash

 

EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä
Artikkeli | 03/20/2024 10:51:39 | 5 min

EU:n uudet pakkaussäännöt ovat (melkein) täällä

Lue lisää
Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta
Artikkeli | 04/08/2024 08:02:12 | 2 min

Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa korkeatasoisen koulutuksen – UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja ‑koulutusta

Lue lisää
Onko puun käyttö ratkaisu ilmastonmuutokseen?
Artikkeli | 04/11/2024 10:22:44 | 4 min

Onko puun käyttö ratkaisu ilmastonmuutokseen?

Lue lisää